Ura

Sæther on työpaikka, jossa laatu ja asiakaspalvelu ovat avainasemassa. Tarjoamme upean työskentely-ympäristön ja odotamme, että teet parhaasi menestymisen eteen.

Huomaat, että meillä Sætherilla jokaista työntekijäämme ajaa eteenpäin palava into ja halu työskennellä edustamiemme tuotemerkkien kanssa.

Perustajamme Ellinor Sæther on luonut hyvin epämuodollisen yrityskulttuurin ja vaikka yrityksemme on kasvanut paljon koko ajan, meillä tunnet edelleen olevasi osa perhettä.

Pohjoismainen Sæther-yhtymä tarjoaa monenlaista työtä; myynnin & markkinoinnin, PR:n, avainasiakkuuksien hoitamisen, talouden, logistiikan, asiakaspalvelun, ostojen, IT:n sekä liikejohtamisen parissa unohtamatta myyntipiste-edustajia ja konsulentteja, jotka työskentelevät suoraan kuluttajien kanssa.

Yrityksessämme tapaat paljon erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia taitoja ja erilainen koulutustausta, niin yleisluontoisissa kuin asiantuntijatehtävissä.

Usein avautuu myös mahdollisuuksia siirtyä työskentelemään toiselle osastolle tai toisen tuotemerkin parissa.

Tämä on Sinun urasi
Työntekijänämme Sinulla on aktiivinen vastuu työsi kehittämisessä, tätä kehitystä tuemme kaikin mahdollisin keinoin.

Meille jokainen työntekijä on itsenäinen yksilö, ja tavoitteemme on luoda Sinulle mahdollisuuksia ja tukea Sinua tuomaan esille parhaan potentiaalisi; tällöin Sinulla on parhaat mahdolliset lähtökohdat itsesi ja työsi kehitykselle.

Haluamme rohkaista Sinua luomaan oman upean urapolkusi yhteistyössä lähimmän esimiehesi kanssa.

Hakemukset
Mikäli olisit kiinnostunut työskentelemään yrityksessämme, ole hyvä ja lähetä hakemuksesi CV:n kanssa sen maan Sætherille, jossa haluaisit työskennellä.

Säilytämme kaikki hakemukset 6 kuukautta ja otamme yhteyttä hakijoihin, joita avoimeksi tuleva työpaikka saattaisi kiinnostaa. Kuuden kuukauden jälkeen arkistoidut hakemukset tuhotaan. Mikäli toivot hakemuksesi tuhottavan aiemmin, ota meihin yhteyttä ja ilmoita toiveestasi.

Kaikki hakemukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.

Työhakemus

Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen ja CV:n oheisen linkin kautta

Lue lisää